- ›
- Kokoelmat ›
- Kaikki tuotteet ›
- Exakta
Kokoelma: Exakta
Exakta on legendaarinen valmistaja, joka onkin julkaissut maailman ensimmäisen 35mm järjestelmäkameran Saksan Dresdenissä vuonna 1936. Exakta-järjestelmän myötä aukesi samalla ovi monille uusille mahdollisuuksille 35mm:n valokuvauksen parissa monipuolisten lisätarvikkeiden myötä. Näitä lisätarvikkeita olivat esimerkiksi lääketieteelliseen käyttöön tehdyt lisätarvikkeet, makropalkeet, mikroskooppisovittimet jne.
Tämän lisäksi Exakta-kamerat olivat erityisiä ennennäkemättömien ominaisuuksiensa ansiosta. Kamerassa oli esimerkiksi sisäänrakennettu liukuterä, jonka avulla filmiä sai leikattua kameran sisällä, jotta jo valotetun filmin pystyi poistamaan kamerasta ja näin ollen jatkamaan valokuvaamista valottamattoman rullan osalta.
Exakta-kameroita valmistettiin vuosina 1936-1969, jonka aikana julkaistiin yli 20 erilaista kameramallia. Objektiiveja Exakta-järjestelmään valmistivat monet eri valmistajat, kuten Carl Zeiss, Meyer Optik, Schneider-Kreuznach, E. Ludwig, Enna, Kilfitt, Isco-Göttingen, Rodenstock, Schacht & Steinheil. Yksi tunnetuimmista Exakta-järjestelmän objektiiveista on 58mm f2 Biotar. Monet venäläiset sekä japanilaiset kameravalmistajat myöhemmin hyödynsivät Biotar-objektiivin rakennetta ja mallia hyväkseen.
Exakta-järjestelmän objektiiveja voi helposti adaptoida Canon EF-järjestelmään sekä useisiin peilittömiin kamerajärjestelmiin.
Exakta on legendaarinen valmistaja, joka onkin julkaissut maailman ensimmäisen 35mm järjestelmäkameran Saksan Dresdenissä vuonna 1936. Exakta-järjestelmän myötä aukesi samalla ovi monille uusille mahdollisuuksille 35mm:n...
-
Myyjä:Exakta
Carl Zeiss 50mm f2.8 Tessar Jena
Normaalihinta 849 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 849 SEKSKU: T125060 -
Myyjä:Exakta
Carl Zeiss 25mm f4 Flektogon Jena
Normaalihinta 2 111 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 2 111 SEKSKU: T124624 -
Myyjä:Exakta
Meyer-Optik Görlitz 400mm f5.5 Telemegor
Normaalihinta 1 150 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 1 150 SEKSKU: T123292 -
Myyjä:Exakta
Steinheil 135mm f2.8 Auto-D-Tele-Quinar
Normaalihinta 838 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 838 SEKSKU: T122549 -
Myyjä:Exakta
Exakta Extension Tube Set
Normaalihinta 224 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 224 SEKSKU: T112215 -
Myyjä:Exakta
Ihagee Bellows
Normaalihinta 324 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 324 SEKSKU: T111395 -
Myyjä:Exakta
Ihagee Extension Tube Set
Normaalihinta 168 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 168 SEKSKU: T111367 -
Myyjä:Exakta
Carl Zeiss 75mm f1.5 Jena Biotar
Normaalihinta 18 187 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 18 187 SEKSKU: T108337 -
Myyjä:Exakta
Novoflex Bellows Unit
Normaalihinta 291 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 291 SEKSKU: T107869 -
Myyjä:Exakta
Carl Zeiss 25mm f4 Flektogon Jena
Normaalihinta 1 954 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 1 954 SEKSKU: T107638 -
Myyjä:Exakta
Carl Zeiss Kine Exakta Auxiliary Prism Finder
Normaalihinta 615 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 615 SEKSKU: T107284 -
Myyjä:Exakta
Kenko 2x Teleconverter Teleplus EX Auto
Normaalihinta 280 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 280 SEKSKU: T106651 -
Myyjä:Exakta
Ihagee Macro Bellows
Normaalihinta 391 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 391 SEKSKU: T90459 -
Myyjä:Exakta
Ihagee Extension Tube Set
Normaalihinta 168 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 168 SEKSKU: T89202 -
Myyjä:Exakta
Meyer-Optik Görlitz 400mm f5.5 Telemegor
Normaalihinta 1 117 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 1 117 SEKSKU: T89029 -
Myyjä:Exakta
Meyer-Optik Görlitz 100mm f2.8 Trioplan
Normaalihinta 6 130 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 6 130 SEKSKU: T83789 -
Myyjä:Exakta
Ihagee Extension Tube Set
Normaalihinta 168 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 168 SEKSKU: T83321 -
Myyjä:Exakta
Carl Zeiss 50mm f2.8 Tessar Jena (Bellows)
Normaalihinta 726 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 726 SEKSKU: T76525 -
Myyjä:Exakta
Ihagee Extension Tube Set
Normaalihinta 168 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 168 SEKSKU: T75187 -
Myyjä:Exakta
Ihagee Extension Tube Set
Normaalihinta 168 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 168 SEKSKU: T73768 -
Myyjä:Exakta
Ihagee Extension Tube Set
Normaalihinta 168 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 168 SEKSKU: T70589 -
Myyjä:Exakta
Carl Zeiss Kine Exakta Auxiliary Prism Finder
Normaalihinta 615 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 615 SEKSKU: T67767 -
Myyjä:Exakta
Ihagee Extension Tube Set
Normaalihinta 112 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 112 SEKSKU: T61344 -
Myyjä:Exakta
Ihagee Extension Tube Set
Normaalihinta 168 SEKNormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta 168 SEKSKU: T56783
Pienenettävä sisältö
Etsitkö edullisempia hintoja?
- Vaihda kameratavarasi uusiin ja hyödynnä vaihtotarjous
- Tee löytöjä Not Passed -hyllystämme
- Liity postituslistallemme - saat etunenässä tiedon alennuksistamme